sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

2xH

Huvittelua.


http://distilleryimage11.ak.instagram.com/0e7b7a40efa111e295bf22000a9f390a_7.jpg 

Torstaina tehtiin ♥:n kanssa reissu Ideaparkkiin. Cityshopparin uutiskirjeessä luki taannoin, että -shopparilla saa kaksi Funparkin sisäänpääsymaksua yhden hinnalla. Ajateltiin sitten käydä katsomassa, millainen pulju siellä Ideaparkin yläkerrassa oikein on.

Kassalla kyselin ensin lipunmyyjältä, että olihan nyt niin, että huvipuistossa olisi aikuisillekin sopivia laitteita. Tyttö sanoi niitä löytyvän, joten maksettiin itsemme sisään ja saimme ranteisiimme Riemurannekkeet ja taskuihimme pari pelipolettia. Aluksi päätimme kierrellä alueella vain katselemassa ympärillemme ja tarkastella, millaisia laitteita puistossa oikein onkaan.


Ensin jonotimme Dark Rideen, joka osoittautui yllättävän kivaksi. Vaikka kyseessä olikin vain isolta ruudulta kolmedeenä näkyvät möröt, taisin vahingossa kiljahtaa pari kertaa, kun joku luurankotyyppi hyppäsi nenän eteen yllättäen. Mörköjenampumislautteeseen mahtui kerrallaan kahdeksan tyyppiä, ja ensimmäisellä kerralla minä ja ♥ sijoituimme pisteinemme ykköseksi ja neloseksi (minä olin se nelonen) ja Funpark-päivän lopussa toisella kerralla ykköseksi ja kakkoseksi (♥ edelleen ykkönen).


Seuraavaksi jonotimme Dark Ridea vastapäätä olleeseen 6D Adrenalineen (miksi ihmeessä laitteilla pitää olla näin hankalat nimet!?!?), joka oli siis periaatteessa niin kuin vuoristorata. Se ei saanut meiltä ihan niin korkeita pisteitä kuin edellinen laite (siis jos olisimme jakaneet jotakin pisteitä), mutta olihan sekin ihan kiva. Ensimmäisellä kierroksella katseluun oli valikoitunut paratiisisaarella kiemurteleva vuoristorata, toisella kerralla me olimme jonon ensimmäiset ja saimme valita katseltavan filmin. Silloin ruudulta näkyi dinosaurusvuoristorata. Itselleni tuli tästä laitteesta mieleen Mr. Bean, joka myös on kokeillut tällaista 3D-vuoristorataa. (:


Sitten taisimme mennä Spinniin. Se on vähän niinkuin joku minikokoinen halfpipesysteemi. Vaikka se näyttää vähän lällyltä (tuossa videolla ei ees näytetä, kuinka matala se on!), sai se silti ainakin minun pääni pyörälle. En näemmä kestä enää kovin paljoa pyöritystä. Kaukana ovat ne ajat, kun mentiin luokkakaverin kanssa Särkänniemessä Hurveliin 11 kertaa peräkkäin... :D Joka tapauksessa Spinni oli ihan mukava, ainakin siinä sai vähän tuuletettua itseään. o.O

Meinattiin myös mennä pelaamaan lasersotaa, mutta kun huomattiin, että sinne olisi tullut vain pelkkiä lapsia, päätettiin perua aikeemme. Sen sijaan menimme tuhlaamaan pelipolettimme pelihalliin. Ajoimme jotakin Sonic-rallia ja pelasimme pari kertaa ilmakiekkoa. Ihan muksaa. Jossakin välissä kävelimme kauhutalon läpi, aika tylsää. Siellä ei TAPAHTUNUT mitään, olisin odottanut yhtäkkiä esiin ponnahtavia zombeja tai edes niskaan suhahtavia ilmasuihkuja. Mutta ei, paikka oli vaan täynnä fosforilla maalattuja kuvia ja muutama hassu ruumis roikkui katosta. :D Sen sijaan minikeilaus oli hauskaa, sitä olisi voinut pelata kauemminkin kuin vaan yhden kierroksen, mutta oli annettava tilaa jonottaville tyypeille. Ehkä voisimme mennä vihdoinkin oikeaan keilahalliin, siitä kun on puhuttu nyt jo varmaan vuosi.


Meidän lempparilaite oli ehdottomasti lenta- ja vuoristoratasimulaattori G-Force. Minua jännitti aika paljon kokeilla sitä, mutta halusin silti uskaltaa. G-Forcessakin sai valita, minkälaisen ohjelman haluaa kokea, ja aloitimme keskihurjalla Star Trek -ajelulla. Se oli aika lälly (meni ylösalaisin vain ehkä kolme kertaa) joten seuraavilla kerroilla valkkasimme kaikkein hurjimmat vaihtoehdot. Ne olivat huippu kivoja, ainoastaan turhan nopeasti ohi. Vaikka ymmärtäähän sen, että yhtä paria ei voi loputtomasti pyörittää, kun jono on koko ajan aika pitkä. Etenkin kun kahdesta G-voimakopperosta vain yksi oli käynnissä. Jonottaminenkin oli onneksi ihan hauskaa, sillä kopin vieressä oli tv-ruutu, josta näkyi koko ajan sisällä olijoiden reaktiot. Oli hauska katsella, kun tyyppien hiukset nousivat pystyyn ja ilmeet vaihtelivat laidasta laitaan.

Olimme Funparkissa noin kello kahdesta seitsemään, joten jossakin välissä piti syödäkin. Huvipuistoalueella oli oma kahvila/ravintola, jonka tarjonta näytti ihan hyvältä ja hinnatkin yllättävän pieniltä huvipuistohinnoiksi. Me söimme sellaisia paistettuja kananpaloja, molemmat saivat mahansa täyteen yhteensä n. 15 eurolla. Ei paha siis. Ennen kotiin lähtemistä katsastimme nopeasti vielä huvipuiston myymälän, ja pitihän sieltä ostaa isot värikkäät tikkarit. (:

http://distilleryimage4.ak.instagram.com/6e752c94f06d11e2821b22000aeb0baa_7.jpg 


Hennausta.

Kun pääsimme kotiin Idea- ja Funparkista, otin käsittelyyn edellisenä päivänä ostamani hennatuubin. Ostin asematunnelin Aurinkoa-kaupasta tuubillisen hennatatuointiainetta ja ajattelin kokeilla, osaisinko tehdä sillä itseeni jonkinlaista leimaa. Tuubissa oli ohut kärki, joten sillä sai piirrettyä aika helposti. Ainoat hankaluudet olivat lähinnä omassa notkeudessani, tai sen puutteessa. :D Jalkapöytiin piirtäessä polvet olivat ikävästi tiellä, mutta ihan hyvin sain silti piirusteltua. Molempien jalkapöytien lisäksi taiteilin vasempaan ranteeseen sekä etu- ja keskisormeen ja nimettömään.

Annoin kuvien olla muistaakseni pari tuntia ja sitten keksin laittaa kelmua niiden suojaksi, jotta voisin pitää aineen iholla yön yli. Käärin siis kuvat muoviin ja laitoin jalkoihin vielä sukat. Ajattelisin, että muovin alla henna-aine pysyy kosteana, jolloin se pystyy päästämään väriä paremmin. Perjantaiaamuna (krhm, taisi olla joskus yhden aikaan päivällä) pesasin aineen pois ja iholle jäi punertavan ruskeat kuvat. Tykkään niistä hurjan paljon, etenkin ranteen höyhenestä ja oikean jalan unisiepparista.


...henna vaikuttamassa...

...ja valmiit kuvat:




(Tokihan näistä kahdesta eri jutusta olisi voinut kirjoittaa kaksi erillistä postausta, mutta ajattelin nyt laittaa nämä yhteen. Oikeastaan minun pitäisi olla nyt kuuntelemassa tämän päivän lauluja, koska parin tunnin päästä olen taas esilaulajana messussa, enkä ole koskaan laulanut sinne tulevia biisejä. Nyt siis Youtuben puolelle, moro!)

Ei kommentteja: