sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Seesam aukene!

Eilen sain vihdoin aikaiseksi testata lisää pakastevegeruokaa. Aiemmasta testauksesta on jo aikaa, joten tartuin ihan mielelläni uuteen makuelämykseen. On tullut nimittäin puputettua aika paljon kanaa taas. Eilen ruokalistalla oli Hälsans Kök -seesaminuggetteja ja salaattia.


Kun näin seesaminuggetteja kaupassa, halusin ehdottomasti maistaa niitä. Ne kuulostivat kaikkein mielenkiintoisimmilta koko Hälsans Kök -tuoteperheestä, ja ryhdyinkin eilen innolla paistamispuuhiin. Soija- ja vehnäproteiinista valmistetut nugetit voi lämmittää uunissa tai pannulla, ja tällä kertaa ne heitettiin pannulle tirisemään.

Paketin kannessa oleva tarjoiluehdotus on aika simppeli, eikä meidänkään taloudessamme eilen syöty mitään sen monimutkaisempaa. Sillä aikaa kun ♥ paistoi nugetteja, minä väsäsin meille salaatin. Salaatin ja nugettien lisäksi lautaselle päätyi sweet chili -soosia ja ruokajuomana oli kylmää maitoa. (:


Täytyy sanoa, että nämä palluraiset ovat tähän mennessä lemppareitani näistä vegesapuskoista. Olen joskus aikoja sitten ostanut merkin falafel-pyöryköitä, mutta nämä seesamihässäkät ovat niitäkin parempia. Näistä tuli pannulla ihanan rapeita ja tuo chili-kastike sopii tosi hyvin näiden dippikastikkeeksi.

Yksi parhaimmista jutuista näissä kai on, että nämä eivät koita imitoida mitään liharuokaa, vaan ovat rehellisesti vegejä. Niissä kasvispyöryköissähän minua vähän hämäsi se, että ne muistuttivat niin paljon lihapullia. Voi olla, että nämä seesaminuggetit ovat vähän niin kuin kananuggettien korvaajia, mutta maku on silti ihan omanlaisensa.

Kääk, nyt tässä kirjoittaessa tulee ihan vesi kielelle, ja tekee mieli saada näitä lisää. Onnistunut ruokatutustuminen, siis! (:

Ei kommentteja: