lauantai 13. huhtikuuta 2013

Avokadokeitto ja muita etnisiä makuelämyksiä

Moi. Olin siis syntymäpäivänäni aikuisten kokkikerhossa, etnisen ruoan illassa. Minun oli tarkoitus postata jotakin siitä, mutta se jäi pelkkään mainintaan jossakin lyhyessä tekstissä. Olen menossa maanantaina uudestaan kokkikerhoilemaan, eli ehkä nyt on korkea aika muistella, mitä siellä ensimmäisessä illassa kokkailtiin.


Minä ja yksi Ulla (en tuntenut ketään kerhoilijoita, mutta päädyin kivan tyypin pariksi) oltiin jonkun kolmannen naisen kanssa vastuussa avokadokeitosta. En ollut ennen käsitellyt avokadoja, joten minusta oli mielenkiintoista ryhtyä keiton kimppuun. Keitosta tulikin ihan hyvää, ja tein sitä pari iltaa sitten kotonakin. Ajattelin laittaa reseptin tännekin näkösälle, sillä se on kivan helppo ruoka.

Israelilainen avokadokeitto

2 pienehköä sipulia
1 valkosipulinkynsi (minulla ei ollut, käytin kotona valkosipulijauhetta)
3 rkl oliiviöljyä (käytin kotona ihan tavallista rypsi-)
9 dl vettä
2 kanaliemitiivistettä (käytin kotona lihalientä, kasvisliemikuutioilla saa tietty vegeversion)
1/3 tl valkopippuria (käytin kotona musta-)
3 kypsää avokadoa
2 rkl sitruunamehua
1 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja tai maizenaa
pinnalle hienonnettua tilliä+persiljaa tai basilikaa

Pilko sipulit ja valkosipuli, kuullota ne öljyssä. Lisää vesi, liemikuutiot ja valkopippuri. Kiehauta, keitä kannen alla hiljalleen 20 minuuttia.

Koverra avokadojen hedelmäliha kulhoon, soseuta sitruunamehun kanssa. Lisää avokadosose kattilaan. Kaada perään vielä kerma, johon on sekoitettu vehnäjauhot/maizena. Keitä vielä 5 - 10 minuuttia. Ripottele pinnalle tilliä ja persiljaa tai basilikaa.


Kokkikerhossa keitto toimi iltapalan alkuruokana, se maistui hyvältä vastaleivotun pitaleivän kanssa. Leipä ja soppa olivatkin suolaisista jutuista suosikkejani, en pitänyt salaateista niin kovin paljoa. Olivathan ne ihan syötäviä, mutta loppujen lopuksi aika mauttomia. Salaattikulhoissa oli arabialaista vihannessalaattia, tunisialaista tonnikalasalaattia ja kurkkusalaattia Lähi-idästä. Salaattien kanssa tarjolla oli nepalilaista jogurttipohjaista minttukastiketta ja seesaminsiemenistä tehtyä tahinikastiketta. Ja sitä leipää.


Jälkiruokana oli pakistanilaista marjalassia ja israelilaista juustokakkua. Lassi oli mukavan raikasta (tosin hieman liian paksua juotavaksi, lusikalla meni paremmin) ja juustokakkukin oli ihan hyvää. Täytyy kyllä vähän kehuskella, sillä se minun omatekemä juustokakku on kyllä parempaa. :D Hyvää tämäkin oli, pystyi sitä ottamaan toisenkin palan. :P



Makeista jutuista lempparini oli ruokajuomana ollut nepalilainen tee. Se tehdään maitoon ja maustetaan kardemummalla (ainakin tämä versio, voi toki olla että niitä tehdään eri tavoilla). Laitan lopuksi vielä sen ohjeen ja taidan hipsiä keittiöön vähän keittelemään teetä. ^^*

Nepalilainen tee

4 dl vettä
noin 3 dl maitoa
1 rkl mustaa teetä (me käytimme kyllä ihan teepusseja, on helpompi vain lillutella niitä, ei tarvi siivilöidä)
3 rkl sokeria
kardemummaa

Kiehauta vesi ja maito. Lisää teelehdet, sokeri ja kardemumma. Hauduta teetä 5 minuuttia ja siivilöi se. NAUTI!

 



Ei kommentteja: