keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Oho, viikko on puolessa välissä jo!

Vietin synttäriäni paitsi töissä, myös aikuisten kokkikerhossa. Minä ja parini (joku Ulla) tehtiin avocadokeittoa, lisäksi ryhmäläiset kokkailivat salaatteja, pitaleipää, juustokakkua, marjalassia ja maitoteetä. Oli etnisen ruoan kokkikerho, nääs. Sillä aikaa ♥ juhli synttäriäni toisaalla, kaljotteli kaveriensa kanssa. :D

Kun tulin kotiin kokkikerhosta, minua odottivat kivat lahjat. Kämppikseltä oli tullut posti, jossa oli (mummo)kortin lisäksi ihhiksiä tarroja, söpö kissapinssi ja kivat lintukorvikset. Yhdeltä lukiokaveriltakin oli tullut postia, osu sopivasti synttäripäivälle. Kirjekuoresta löytyi vallan söpöset virkatut korvikset, very nice! Trendin tilaajalahjakin tuli parahiksi synttäripäivänä, se oli sellainen musta lompakko.


♥ oli ostanut minulle kellon. Olen joskus puhunut sellaisesta, mutta punaisesta. Oli kuulemma koittanut etsiä punaista, muttei ollut löytynyt. Tämä punertavan rusehtavan krokotiilikuosinen kello onkin ehkä hienompi. Axcent, leveä. (:

Eilen oli töitä vaan. Koululaisten kerhoissa muovailtiin muovailuvahalla. Olin miettinyt, että onkohan se liian lapsellinen tekeminen, mutta siitähän tykättiin ihan hulluna. Oli kyllä kivaa muovailla. Illalla oli väsy.

Tänäänkin on ollut aika väsy töiden jälkeen. Päivällä jatkettiin kutosluokkalaisten päihde"valistus"viikkoa, ihan leppoisaa työtä siis. Kohta pitää mennä maate.

Ei kommentteja: