keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kirppislöytöjä

Moro. Mulla on ollut monesti tarkoitus laittaa kirppistelylöytöjä näkösälle, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tuossa maanantaina kun räpsin niitä luomunaamakuvia, ajattelin samalla vauhdilla ottaa muutamista kirpputoriostoksista kuvia, että saisin pitkästä aikaa tehtyä löydöt-kategorian postauksen. Tähän tuli nyt ostoksia muutamalta eri shoppailureissulta, mutta liekö tuolla väliä. En oikein usko.


Tämä neule osui käteen ensimmäisenä, kun oli aika kuvata ostoksia. Se on peräisin parin viikon takaiselta Kotkan-reissultani, jolloin pidettiin Kämppiksen kanssa kirppisshoppailupäivä. Karhulassa oli sellainen ihan kivan oloinen (ehkä pikkuriikkisen liian täysi ja inasen nuhjuinen?) kirppis, jonka kätköistä löysin täydennystä neulevarastoihini. Lyhythihainen, väljän mallinen ohut neule maksoi neljä euroa, vaikka siinä oli vielä laput kiinni. Neljä euroa oli silti ihan passeli hinta, en voisi kuvitella maksavani tästä alkuperäisessä hintalapussa lukenutta 29,90 euron hintaa. Väri vähän arvelutti, mutta kiva malli vei voiton ja kiikutin neuleen kassalle.



Samalta shoppailureissulta mukaani tarttui KappAhlin tai Lindexin ohut tunika. Väri olisi ehkä joku harmahtava vanharoosa ja somistuksena söpöjä pitsinauhoja. Tunika löytyi lähinnä lastenvaatteita myyvältä Vadelmatarha-kirppikseltä ja maksoi täydet kolme euroa.



Vadelmatarhassa ihastuin kuitenkin ensimmäisenä tähän valkoiseen tunikaan. Se kuikuili rekistä siihen malliin, että oli pakko tsekata, millainen vaate siellä roikkuikaan. Aivan ihana! Vähän jännitti, että olisiko tunika/mekko minulle liian iso etumuksesta, mutta sovittamallahan se selviäisi. Testasin tätä kaunotarta päälleni, ja jee, se oli sopiva! Tälläkin oli hintaa vain kolme euroa, joten sen oli pakko päästä mukaani kaupasta. Pari tuollaista helyä vähän repsottaa, mutta ne voi korjata. Kunhan ehtii/saa aikaiseksi. (:


Sitten melkein tuoreimpaan (viime viikonlopun ostokset ovat vieläkin tuoreempia, mutta niissä ei ole paljoa esiteltävää) löydökseen. Joskus viikko sitten lähdin mukaan autokorjaamolle sillä ehdolla, että mentäisiin kirppikselle sen jälkeen. Ajeltiin sitten Pirkan kirppikselle Kangasalan puolelle, ja kierreltiin siellä aikamme. Saaliiksi saimme kirjoja (Himoshoppaajia minulle, Enkeleitä ja demoneita tuolle toiselle) ja vähän asustusta minulle. Ostin hauskat karvahanskat ja kivat peruskengät. Mustat nilkkurit ovat aika samanlaiset, kuin syksyllä ostamani, mutta eipä kai peruskenkiä voi olla liikaa. Nämä olivat siistissä kunnossa (toisen kengän koron naarmut ovat oikeastaan ainoat käytön jäljet, mitä oli havaittavissa) ja kustansivat vain kaksi ja uoli euroa. Mukaan, siis! Tosin nämä saavat odotella kevättä, koska pohjat eivät ole yhtään talviystävälliset.


Sitten viimeisenä yksi ostos, jonka olen hankkinut loppukesästä, mutta jonka otin käyttöön vasta sunnuntaina. Otin tästä kuvan heti silloin kesällä, mutta koska tästä kuvasta ei saa yhtään mitään käsitystä, ajattelin että haluan kuvata sen päälläni. Nyt vasta tuli tämän vaatteen kelit ja sunnuntain akirkkoon lähtiessä vetäisin tämän ekaa kertaa päälleni. Kyseessä on neulemekko, jossa on ihan superihana, muunneltava kaulus. Seuraavaksi muutama esimerkki, miten kauluksen voi asetella:


Sunnutaina olin liikkeellä niin, että kaulus oli epäsymmetrisesti toisella olkapäällä. (haha, mikä pöllämystynyt malli, muuten!) 


Kauluksen voi myös vetäistä molempien olkapäiden yli, jolloin mekkoon kyllä tulee vähän jotkin munkkiluostarifibat...


Tai sitten antaa roikkua tuossa edessä ilman, että se on kummallakaan olkapäällä.


 Kaulusta voi pitää myös nättinä huppuna...



...tai näin!

Ja tämä hupipukine (!?) lähti kirppikseltä minun vaatekaappiini neljällä eurolla. Ei pahis, etenkin kun tämä on ihanan pehmeä ja lämmin. Nams.

Ei kommentteja: