sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Perjantaitreffit

Kun joskus lueskelin seurakuntien Kirkonmäet-lehteä, bongasin ilmoituksissa yhden mielenkiintoisen konsertin. Tuomiokirkkoon oli tulossa esiintymään ryhmä, jonka olen kyllä nähnyt pari kertaa, mutta jota on kiva mennä katsomaan aina tilaisuuden tullen. Merkkasin konsertin kalenteriini.

Joskus kyselin entiseltä musan opeltani, josko nähtäisiin jossakin. Ei olla pitkään aikaan nähty, ja ope laittokin viestiä, että Tuomiokirkossa olisi perjantaina konsertti, joka saattaisi kiinnostaa minua. Koska konsertti oli jo omassa kalenterissani merkattuna, kirjoitin merkintään lisätiedoksi (!?) että "Leenan kanssa". Jee kivaa.

Mutta harmi kyllä Leenalta tuli perjantaina viesti, ettei hän pääsekään tulemaan, koska oli tullut kipeäksi. Höh ja harmi, olisi ollut kiva nähdä. Mutta ei auttanut jäädä harmittelemaan, lähdettiin kirkolle kuitenkin ♥:n kanssa. Koska oltiin suomalaisittain ehkä liian aikaisessa, oli aikaa ottaa vähän asu- ja muita kuvia.


 paita - Gina Tricot
housut -Cellbes
kengät - Prisma

ruusu- KappAhl
kaulakoru - ite tehty
laukku - äitin vanha

 ♥ ja roskis (hienosti katoin, mitä on taustalla -.-)

treffikuva

oli aikaa hengailla penkillä...

...ja puiden takana.

Illan konsertti oli Zambian Vocal Collectionin keikka. Ekaa kertaa näin tyypit 2009 kesällä, kun he olivat esiintymässä Akaan kirkossa. Viime kesänä käväisimme kuoron keikalla Lähetyskirkolla Helsingissä. Vaikka olinkin nähnyt ZVC:n jo aiemminkin, odotin keikkaa silti innolla. ONNEKSI olin sattunut näkemään ilmoituksen!

Kovin moni muu ei ilmeisesti ollut nähnyt mainoksia, sillä kirkkoon olisi mahtunut vaikka kuinka paljon enemmän porukkaa. Ehkä ihmiset pelkäsivät sadetta, eivätkä lähteneet kuuntelemaan hyvää musiikkia? Olisi kannattanut. Vaikka pari aiempaa keikkaa olivat ehkä jonkin verran parempia, tykkäsin silti tästäkin oikein paljon. Kylmänväreitä juoksi iholla etenkin Jeesus, Jeesus, kuule rukoukseni -kaanonin aikana, mutta "Leijonakuningas-fiilistä" olisin silti toivonut lisää. :P Niin tai näin, oli oikein hyvin vietetty viisikymmentä minuuttia, ja oli hauska vaihtaa kuoron tyyppien kanssa pari sanaa ennen kirkosta ulostautumista.

 (kuvat on videoiden pysäytyskuvia, kun en saanut hyviä kuvia salamalla enkä ilman)

tykkäsin näiden esiintymispaidoista

 keikan puolessa välissä poseerattiin suomalaiseen tyyliin...

...ja sambialaiseen tyyliin.

Konserttiin tullessamme sää oli hyvinkin nätti, mutta konsertin loputtua taivaalta heitteli aikas kivasti vettä. Ei jaksettu jäädä venailemaan sateen loppua, vaan kipitettiin suoraan autolle (joka ei onneksi ollut kaukana) ja ajeltiin seuraavaan kohteeseemme. Ajateltiin käyttää Cityshopparin New York -tarjous ja mennä perjantai-illan kunniaksi syömään jotakin muuta kuin jääkaapissa ollutta kaalilaatikkoa (tosin sekin on kyllä hyvää!).

Jouduttiin odottelemaan pöytää jonkin aikaa, mutta ei silti liian kauaa. Tilattiin molemmille burgerit ja kulutettiin sitten aikaa niitä tuhoamalla ja juttelemalla. Hampurilaiset olivat mahdottoman suuria, eikä kumpikaan jaksanut syödä omaansa loppuun. Niinpä ei kyetty syömään jälkiruokaakaan, vaan tilattiin se mukaan. :D

(Latino-burgeri ♥:lle, Hot Harlem -hampurilainen minulle)

Jälkiruokajuustokakku mukanamme kierittiin kohti kotia. Kun oltiin päästy kotioven sisäpuolelle, mentiin aika suoraan nukkumaan ja jätettiin kakku tulevaisuutta varten jääkaappiin. Oli kivat treffit. (:


Ei kommentteja: