lauantai 16. kesäkuuta 2012

Loppuviikon kivat

Torstaina oli ylimääräiset rumpuharkat. Siellä oli tosi kivaa: huumorintajuani kehuttiin (mikä oli huojentavaa, sillä välillä mietin onko se vähän liian piikikästä) ja sain soitella eri soittimia. Meitä oli sen verran vähän - tai kaikki paremmat soittajat olivat jossakin muualla - joten pääsin soittelemaan dumdumeja ja ekweä. Kivaa!

Eilen oli sitten normaalit harkat. Ensin luulin, että joudun soittamaan pelkkää djembeä, koska nyt paikalla olivat ne hyvätkin soittajat. Pääsin kuitenkin dumdumeilemaan ja ekweilemään, ja siitä tuli hyvä mieli. Harkoissa oli sellainen rento ja kesäinen tunnelma, nautin siitä kovasti, vaikka välillä piti soittaa arskat silmillä (laskeva aurinko paistoi liikuntasaliin aika railakkaasti). Itseasiassa tämän viikon harkkojen jälkeen on tuntunut kesältä enemmän kuin vielä minään hetkenä tänä vuonna. (:

Eilen oli kivaa myös se, että Femi tuli käymään. Hän oli ollut kouluryhmänsä kanssa ainakin Vapriikissa ja Pynikillä, ja sen jälkeen tuli meille kylään. Hän jäi yöksi, ja aamupäivällä heitettiin hänet sitten Gbengan tykö.

Ja itse jatkoimme matkaa Ideaparkkiin. Oli tosi kivaa pitkästä aikaa shoppailla! Ihastelin ja mallailin aurinkolaseja ja hattuja, mutta päätin jättää ihanuudet silti kauppoihin. Ehkä sitten alennusmyynneistä..? Kasvatin lompsassani luuraavaa korttikasaa yhdellä, kun liityin Change-klubiin. Josko sitten jossain vaiheessa hankkisi niitä kunnollisia alusvaatteita sieltä. Nyt ei tehnyt mieli sovitella hepeniä.

Jotakin kuitenkin vein sovituskoppiinkin asti. Lindexillä testailin housuja, ja jopa hyvällä menestyksellä! Köpöttelin kaupasta ulos kahdet uudet housut mukanani. Toiset olivat ne minun lököfarkkuni mustina ja toiset jotkut kivat Ease by Lindex -pöksyt. Myöskin mustat, ja lapussa lukee "curvy fit with high waist. comfortable design to sculpt your shape". Ihanat, makeet! (: Molemmat housut olivat 50 prosentin alessa, ja kun liittyi Lindexin sähköpostilistalle, sai vielä viisi euroa alennusta. Yhteensä pökät olivat siis kolmekymppiä! Ei paha. Etenkin kun TARVITSEN housuja. Nämä ovat vissiin sitten syksymmän vaatteita, joten ne näkyvät täällä varmaan joskus myöhemmin.

Muuten me vain hengailtiin. Testattiin niitä käytävillä olevia hierontatuoleja (mahtavia!) ja syötiin Subwaylla. Shoppailtiin Clas Ohlsonilta tuuletin mahdollisia hellekelejä varten ja ♥ hankki itselleen jalkapallokamoja. Lopuksi käytiin vielä Prismasta ruokajuttuja ja tultiin sitten kotiin.


Kotona syötiin tortilloita, testailtiin tuuletinta ja minä mallailin huomisen vaatteita päälleni. Huomenna on luvassa vielä ainakin yksi kiva juttu, eli tämä loppuviikko on ollut tosi kiva. Tämä postaus on ehkä vähän kök, mutta tulipahan kerrottua, että kivasti menee! Jip huu etenkin housushoppailusta! :D Moikka ny!




(tämä kisu löytyi tällä kertaa täältä)

Ei kommentteja: