torstai 3. toukokuuta 2012

Oikean vapun olot

Moi. Ajattelin tulla kertomaan, että millaiseen vappuun päädyin. Että vietinkö työväen juhlaa verhot kiinni peiton alla vai riekuinko menemään. Ja vähän ehkä esittelemään vapunpäivän vaatteitani.

No. Vappuaatto meni ihan rauhallisissa merkeissä, kun ♥ kerta oli illalla töissä. Kirjoitin kirjeen Tiinalle ja katselin ainakin jotakin Ikea-dokumenttia telkkarista. Ja taisin mennä ihan tavalliseen aikaan (eli joskus kymmenen maissa) nukkumaan.


Vapunpäivänä ei myöskään ollut kiire nousta, vaan loikoiltiin huolella ainakin kymmeneen. Aamupalaksi syötiin munia, pekonia (hyyyyi kuinka rasvaista) ja sämpylää omenasiiderijuoman (sitä isossa pullossa olevaa, 0,7-prosenttista) kera. Puolen päivän maissa ryhdyttiin munkkihommiin.



Käyteltiin sitä uutta keittiömasiinaa, tehtiin 2,5 desin pullataikina ja pyöräytettiin se munkeiksi. Tuli ihan ok-hyviä, mutta taisi mennä vähän liikaa jauhoja, kun jäähtyneinä munkit olivat vähän kumimaisia. :c No mutta, eipä niitä silti jäänyt mihinkään lojumaan, vaan kaikki tuli syötyä.


hoho, pörröpäät

Munkinmaisteluiden jälkeen oli suihkun ja vaatteidenvaihdon vuoro, ja lähdettiin vähän ulos. Ajateltiin, että olisi kiva pyörähtää vähän keskustassa katsomassa ihmisiä ja kiertämässä vapputoria. Etenkin kun oli NIIN IHANA ILMA!!! Paljon oli ihmisiä liikkeellä ja väki vaikutti iloiselta. Törmättiin Hanskiin ja hänen poikaystäväänsä, ostettiin yhdestä lukuisista lakukojuista metrilakua ja siirryttiin terassille.


Terasseillakin näytti olevan aika tungosta, mutta mahduttiin silti ihan hyvin istuskelemaan juoman ääreen. Minä ostin jonkun Muumi-nimisen drinkin, kun ajattelin että ehkä se maistuu siltä limpparilta. Oli vähän pettymys, kun Muumi maistuikin lähinnä light-mansikka-mehulta. Yh. Onneksi kotona oli odottamassa tortilla-aineet, niin sai jotakin hyvänmakuista makua jälkimauksi. :D


Joten kotona kokkailtiin tortillajuttuja ja hotkastiin ruuat napoihimme. Eipä me sitten muuta ihmeellistä taidettu tehdä, tosin ♥ oli paljon puhelimessa, kun tyypit soitteli sille synttärionnittelupuheluita. Sillä aikaa minulla oli hyvä sauma räpsiä vappuasukuvia. (:


takki - (Josefssons) kirppikseltä
laukku - kirppikseltä
kengät - Euromarketista


Joulunpunainen ei ehkä ole paras mahdollinen vappuväri, mutta halusin laittaa mekon päälleni. Eikös vanhoihin perinteisiin kuulu, että vappuna pukeudutaan kesämekkoon, oli sitten aurinkoinen päivä tai satoi räntää? Ja halusin myös käyttää tuota uutta laukkua, enkä oikein osannut mallata sitä minkään muun mekon kanssa, joten valkkasin sitten tämän punaisen. Olen ostanut sen joskus 8 eurolla työmekoksi, eli lähinnä konfisjumalanpalveluksia silmälläpitäen. Samoin kengät on ostettu alunperin rippijuhlatyökengiksi.

 kaulakoru -  peräkonttikirppis
aurinkolasit - Milleri
vyö - KappAhl


Kyllä kai tuo punainen loppujen lopuksi ihan kivasti passasi vappuunkin. Tykkäsin sen ja noiden ruskeiden asusteiden yhdistelmästä, tuli ehkä vähän sellinen inkkarifiilis. Etenkin kun tuossa laukussa on tuollainen hapsutupsu. Ainakin minulla oli musiikkiin sopiva vaatetus, sillä Keskustorilla oli jotakin niitä (perulaisia?) inkkareita soittamassa/laulamassa/tanssimassa. Haha ja tykästyin tähän asuun niin paljon, että olen pukenut sen nyt kahtena päivänä töihinkin. Tosin töissä mekon kanssa on ollut ne (vappuaattoasun) harmaat farkkuleggingsit ja villatakki. Sekin on kiva yhdistelmä!

Ei kommentteja: