tiistai 29. toukokuuta 2012

Talkootunnelmissa

Launtaina minulla oli treffit siskon kanssa. Olimme sopineet, että hän ja Hanski tulisivat purkamaan minun lettejäni ja jäisivät sen jälkeen yökylään. Harmi vain, että Hanski oli tullut kipeäksi, eikä siis voinut osallistua tyttöilyviikonloppuun. No, eipä sille voinut mitään, viikonlopusta tuli sitten siskoilumerkkinen.

Ennen kuin sisko saapui, minulla oli aamupäivällä aikaa tehdä viimeiset kamerahölmöilyt pitkien lettien kanssa. Tässä sen tulos:


Juupa juu. Olin tosiaan varannut kalenterista aikaa lettien purkamiseen, sillä ne alkoivat olla jo aika tyhmän näköiset. Ennen lettien alkupäätä oli jo aika paljon suoraa hiusta, ja katkeilleet hiukset ja uudet vauvahiukset pörröttivät hölmösti. Muuten olisin kyllä viihtynyt vielä lettien kanssa. Vaikka hiustenpesua kyllä alkoi olla jo ikävä. Muovipussi päässä ei ole niin rentouttava käydä suihkussa. :P





Kun sisko saapui, aloimme pikku hiljaa talkoilla. Välineinä oli sakset, sukkapuikot ja kampa. Oheisviihdykkeenä oli Hynttyyt yhteen -sarjan ensimmäinen tuotantokausi dvd:ltä. Välillä pidettiin ruokatauko, ranskalaisia ja nakkeja. Olimme valmiita suunnilleen viiden tunnin päästä aloittamisesta. Lopputuloksena oli kaksi muovipussillista (ei mitään ostoskassia, mutta isompi kuin joku apteekin pussi. ehkä siis yhteensä tavallisen ostoskassin kokoinen muovipussillinen?) tekohiussotkua ja varsin krepatut hiukset.



Hiusten kanssa väkertämisen jälkeen leipaisimme herkullisen mutakakun. Kun kakku oli tekeytymässä, saunoimme vähäsen aikaa (vähänkö tuntui OUDOLTA pestä normaalia tukkaa!). Sitten oli oikein kiva tulla saunasta nauttimaan kakkua ja virvoketta. ^^* Illalla katseltiin vielä Mulan ennen nukkumista. Sunnuntaina lojuttiin sohvalla ja katseltiin ainakin Frasieria. Tykkäsin paljon meidän siskoiluajasta. <3

lauantai 26. toukokuuta 2012

Rentoilupäivän kuteet

En olisi kyllä uskonut, että pukeutuisin joskus shortseihin + leggingseihin, sillä se vaateyhdistelmä on tuntunut minusta vähän tyhmältä. Niin sitä vaan tekee hölmöjä asioita aina välillä, joten minäkin vetäisin eilen illalla jalkaani leggingsit ja niiden päälle shortsit!Kaipa siinä oli joku sellainen logiikka, että en ole vielä kerännyt tarpeeksi rohkeutta, että uskaltaisin olla ihmisten ilmoilla lyhkäsissä housuissa, jalat muuten paljaina. Ehkä sitten, kun tulee niin kuuma, ettei vaan pysty olemaan monikerroksisessa vaatetuksessa!

Muutenkin eilisen asuni oli vähän poikkeava minulle, sillä sen pääväri oli musta. En omista ihan kamalan paljoa mustia vaatteita, mutta tällä kertaa puin mustaa sekä ylä- että alaosaan. Toisena värinä oli sitten violetti, jota oli leggareissa, kengissä, kaulakorussa ja silmälaseissa. Oli muuten yllättävän paljon violettivaatteisia ihmisiä siellä eilisessä virkistyspäivässä! :DD

 toppi - Gina Tricot
pöksyt - Ellos
kengät - Tokmanni
rukousnauha - olisko ollut Pyhän Andreaan kirkko?


 (huputon) huppari - Stadium
(ihan kun siellä olis mitään takkia tarvinnu, se on kesä ny!)

hurmaavat näppylät :D


Tykkäsin kyllä pukimistani eilen. Niillä oli kiva suihkia menemään (nuo shortsit on sellaista hassua rapisevaa kangasta), testailla pilatesta (no vyö vähän haittas) ja olla vaan. Oli ihan kesäinen ja iloinen olo! (:

perjantai 25. toukokuuta 2012

Rentoutus maximus

Tänään oli oikein mukava työpäivä. Aamusella palaveerasin kappalaisen kanssa, suunniteltiin vähän kesän päivärippikoulua. Tehtiin lukujärjestys ja jaettiin tuntien aiheet ja sellaista. Riparisuunnitteluissa ei mennyt kovin kauaa, eikä minulla ollut sitten oikein muuta työhön kuuluvaa tekemistä Toijalassa, joten kirjoittelin sitten kirjettä. Puolen päivän aikaan ajelin leirikeskukseen, Toukolaan.

Kalenteriin oli nimittäin merkattu työntekijäkokous, "kuulumiskahvit". Tällä kertaa ohjelma oli kuitenkin vähän erilaista kuin pelkkää kokoustelua; saimme alkumaljat ja ruokasalissa meitä odotti tosi kivasti katettu pöytä!

Oo, tuo lounas oli ihan taivaallista! Oli kokoa-se-itse-salaattia (vesimelonillista vihersalaattia, punasipulia, fetaa, oliiveja, kastiketta), kanapastasalaattia, loimulohta, siikaa ja pikkuisia perunoita. Oli tosi kivaa mussuttaa hyvää ruokaa ja jutustella työkavereiden kanssa.

Eli työntekijäkokous olikin pikemminkin virkistyspäivä. Ruuan jälkeen (kunhan oli vähän aikaa ehtinyt hengitellä :P) oli vähän liikunnallista juttua: sai kokeilla kahvakuulailua ja/tai pilatesta. Minä halusin kokeilla pilatesta, ja se olikin tosi kivaa! Semmoista voisin kuvitella harrastavanikin. Liikkeet olivat sopivan helppoja ja sopivan haasteellisia. Hengittelyä ja kehonhallintaa, jonka jälkeen oli aika rentoutunut olo. (:

Jumppatuokioiden jälkeen oli lisää rentoutusta. Meille ohjattiin sellaista hierontapiiriä,  jossa yhdet istuvat ringissä ja toiset kiertää istuvien takana hieromassa. Ei ollut ihan peruspiiri kuitenkaan, vaan ohjaajamme näytti aina vähän erilaisia tapoja hieroa, ja hierottiin monipuolisesti hartioita, niskaa ja päätä. Jopa käsivarsia! Ei saanut puhua ja jokaista hierottavaa kosketti koko ajan joku. Huilumusikin soidessa taustalla hierontapiiri oli kuin jättimäinen halaus. (:

Ohjattujen juttujen lisäksi virkistyspäivässä oli tarjolla vähän shoppailumahdollisuuksia. Joku oli järjestänyt paikalle Kotigastronomin tuotteita, yläkerrassa oli esillä EveLacen alusvaatteita ja uikkareita. Olivat vaan aika kovahintaisia minun makuuni :D Eli en tällä kertaa viitsinyt harrastaa shoppailua, vaan kahvittelin mieluummin. Kahvin kanssa oli juustokakkua, jotakin ihanan raikasta. Ehkä persikka-?

Kahvien jälkeen oli vielä yksi rentoutumismahdollisuus. Miehet saivat (tai olisivat saaneet, kukaan ei kai käyttänyt tilaisuutta hyväkseen?) nauttia tervasaunasta, naisille oli järjestetty suklaasauna. Rantasaunalle oli kiikutettu suklaantuoksuista suihkugeeliä, kuorinta-ainetta ja vartalovoita. Löylyveteen tipautettiin hedelmäisen raikasta kesätuoksua. Oli kyllä kiva päästä saunaan, etenkin kun sillä reissulla uskaltauduin kastamaan talviturkkini! Vesi ei ollut jäätävää, vaan yllättävän helppouintista. :D Saunan jälkeen sai vielä nauttia suklaasta sisäisestikin, ja olo oli aikamoisen raukea.

Ruuan jälkeen heivasin kameran ihan mielelläni kassiin, ja keskityin vain nauttimaan rentoilusta. Meinasi olla jopa liian raukea olo, ettei melkein jaksanut lähteä kotiin! Ryhdistäydyin kuitenkin sen verran, että sain tehtyä ruokaostoksia ja pääsin kotiin. Täällä olenkin sitten vain löhöillyt ja hymystellyt kuluneelle päivälle. Kiitos Taivaan Iskä! (:

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Jip huu! Minut on haastettu. MouMou kävi huikkaamassa kommenttiboksissa, että hän oli jättänyt minulle jonkun haasteen. Käväisin sitten hänen bloginsa puolella katsomassa, mistä onkaan kyse. Ja tälläinen tehtävä sieltä löytyi: Haasteen ideana on jakaa haaste edelleen 11 bloggaajalle, mutta pienenä jippona jokaisen bloggaajan tulee keksiä uudet 11 kysymystä seuraaville vastaajille. Eli koska minut on haastettu, vastaan MouMoun keksimiin kysymyksiin ja keksin sitten omat kysymykset niille, jotka itse aion haastaa.

Minulla oli muutenkin tänään jo mieliteko kirjoitella jotakin blogiin, mutta ei oikein ollut aihetta mielessä. Tuskin kukaan jaksaa lukea tämän päivän toimistotöistäni. Sen sijaan voisin laittaa kuvitukseksi jotakin palasia siitä, mitä minulla oli tänään (ja eilen) päälläni.



Nämä jutut MouMou halusi tietää:


1. Toinen/toiset nimesi?
Jaaha. Heti sellainen kysymys, johon en niin kovin mielelläni vastaisi. En ole koskaan oikein tykännyt toisesta nimestäni, eikä se taida kenenkään muunkaan mielestä olla kaikkein viehkein nimi. Tosi usein se on esimerkiksi roolihahmon nimenä, jos roolihahmo on vaikkapa keski-ikäinen työtön tai vanha mummo. Irmeli. Mutta onneksi siitä saa väännettyä jotain ihan söpöäkin: Murmeli. ^^*

2. Korvamatobiisi, jonka soiminen päässä on vaikein lopettaa?
Hmm. Kaiketi kaikki korvamadot tuntuvat niiden päässäsoimishetkellä karseimmalta mahdolliselta. Ikävimpiä ovat varmaankin ne, joiden sanoja ei oikein tiedä, mutta silti ne vaan soivat päässä. Esim. Poika saunoo (se tittii ja tittii ja huutaa...?). 

3. Suosikkituoksusi koko maailmassa?
 Apua. En osaa valita yhtä. Nyt muutamana päivänä on ollut ilmassa kyllä uskomattoman ihana kevään tuoksu. Kesällä tykkään nuotion savusta (pienissä annoksissa). Kahvi tuoksuu myös ihanalta ja suklaa. Aika ihhistä on myös nuuskutella tuon yhden niskaa. En pysty nyt kyllä valkkaamaan.

4. Lapsuutesi toiveammatti?
Ääk. Nää nyt on tämmösiä kysymyksiä, joihin vastaan ihan ympäripyöreästi, kun ei vaan löydy tarkkaa vastausta. En muista, että mulla olisi koskaan ollut sellaista yhtä toiveammattia, niin kuin monilla on ollut esimerkiksi eläinlääkäri. Jossakin vaiheessa halusin kondiittoriksi, niin vastaan nyt vaikka sen.

5. Noloin julkkisihastuksesi?
 Ei mulla ole mitään noloja. :D Onkohan Alan Rickman vähän nolo...? Kun eihän se nyt ole mikään maailman hotein, eikä mikään nuorikaan... Mutta jotenkin tykkään vaan sen äänestä ja... eh, Kalkaroudesta? Joo, ehdottomasti tää on noloin! :D
6. Jos blogistasi tehtäisiin pilkka- tai parodiablogi, mikä sen nimi olisi?
 Hmm... Wannabe-lifestyle-bloggarin monologeja?

7. Elämä ilman suklaata vai elämä ilman jäätelöä?
Helppo: ilman jäätelöä.

8. Piirroshahmo, jota muistutat eniten?
 Oi, kiva kysymys! Viime viikolla tein Rouva Kipon persoonallisuustestin (se on extrana Kaunotar ja Hirviö -dvd:llä) ja sain tulokseksi Rouva Kippo. Mutta se nyt tietty koski vaan kyseisen leffan hahmoja. Eikä edes kaikkia, vaan tytöillä oli mahdollisuus saada Kippo, Belle tai se pölyhuisku. Mutta... ehkä joku Niiskuneidin, Ihaan ja jonkun-hauskan-muttei-hulvattoman yhdistelmä. Hei Pärsky voisi olla hyvä! Kertokaa te muut? (:

9. Maailman paras biisi?
Eeeeihän tälläseen voi vastata. En ole varmaan vielä kuullut sitä. (:

10. Kuumin suomalainen vastakkaisen sukupuolen edustaja?
 Antti Reini. (kääk mitä se mahtaa kertoa musta, että jouduin miettimään melkein kymmenen minuuttia, että tää tuli mieleen? :o )

11. Hokemasi?
Ei mulla kai oikein oo (sellastakaan). Joskus saattaa jäädä Disney-repliikki-moodi päälle, mutta eipä niitäkään oikein hokemaksi voi laskea. Sana, jota käytän ehkä vähän liikaa, on "ihhis".


Ja sitten niitä kysymyksiä, joita haluan kysyä muilta:

1. Milloin olet viimeksi ollut lavatansseissa?
2. Mikä on lempparisi Disneyn leffoista?
3. Millainen kirja olisit?
4. Jos saisit vieraan ulkomailta, mihin veisit hänet asuinpaikkakunnallasi? (ei tarvitse koko turistikierroksen nähtävyyksiä mainita, yksikin riittää.)
5. Mitä ruokaa osaat tehdä parhaiten?
6. Koska olet viimeksi puhaltanut saippuakuplia?
7. Entä milloin viimeksi kiipesit puuhun?
8. Ensimmäinen laulu, joka tulee mieleesi ala-asteen musiikkitunneilta?
9. Kuka oli lempi-Spaissarisi?
10. Kumpi kuuluu sinun sanavarastoosi, vihta vai vasta? (vai joku muu?)
11. Rukoiletko mieluummin yksin vai yhdessä?

 Tällä kertaa löysin seitsemän haastettavaa, eli äsken keksimiini kysymyksiin toivoisin vastauksia ialta, Sannilta, mollilta, Hanskilta, Empulta, Tarulta ja iworylta.



EDIT: SIIS KATTOKAA NYT: kakkoskappaleen lopusta...

maanantai 7. toukokuuta 2012

Bisnesnainen

Tänään halusin pukeutua vähän bisnesmäisesti, ihan vaan sen takia, että illalla oli kokous. Kyseessä ei toki ollut mikään suuryhtiön finanssimissiostrategiamietintä, vaan diakoniatyöryhmän kokous. Mutta silti. Halusin vähän leikkiä bisnesnaista. Sen verran, että laitoin kauluspaidan ja liivin. Ja kopisevat kengät.

Koska töitä oli luvassa iltaselle asti, lähdin kotoa vasta joskus aamupäivällä. Sitä ennen oli hyvää aikaa syödä toissapäiväistä muusia + lihapullia (nams!) ja ottaa asukuvia. Tällä kertaa nakitin ♥:n kameran taakse, mikä tuotti tälläistä tulosta:

 paita - KappAhl
farkut - KappAhl
liivi - (H&M) kaverin vanha
kengät - Euromarket

 sormus - Indiska



Aamupäivällä hommailin hommiani kirkolla, ja iltapäivällä lähdin vähän käymään kirppiksellä. En löytänyt itselleni mitään, höh. ♥:lle ostin Teräsmies- ja Homer Simpson -sukat (käyttämättömät!) ja yhteen tulevaan lahjaan yhden jutun. Tai en ole ihan varma, saattaa olla, että pidän sen sittenkin itse ja laitan askartelukamojen joukkoon. Kiähkiähkiäh.

Ja koska teki kamalasti mieli karkkia, menin myös Milleriin ostamaan Fazerina-levyn. Kiersin puljua muutenkin, ja voi kuinka kivoja jalkineita kenkäosastolla olikaan! Teki vähäsen mieli ostaa punaiset tennarikumisaappaat (vai saapastennarit?), eli kumpparit jotka näyttivät tennareilta, ja joissa oli jopa nauhat. Ajattelin silti, että omat saappaani ovat aika uudet, eikä niille nyt niin hirveästi tule käyttöä. Minni Hiiri -ballerinat (punaiset, valkopilkulliset) olisivat lähteneet matkaani muuten, mutta kokojen kanssa oli vähän harmistusta. 39 oli nimittäin hiukkasen liian pieni, ja 40 taas liian suuri. Ärsyttävät epäkokojalat minulla!

Mutta yhdet kivulit sentään sain ostettua. Tarjouskangaskenkäkorissa oli yksivärisinä versioina valkoisia, turkooseja ja pinkkejä, mutta pinkkejäkin hienommat olivat kivat kukkaselliset kengät. Koska ne minun viime vuonna ostamani pinkit tennarit alkavat jo vähän hajota, ajattelin, että pitää hankkia niille lomittajat. ö_O Että voi välillä pitää joitakin muita, ettei tennarit tule tiensä päähän niin nopeasti. Onhan minulla ne keltaisetkin, mutta kaipa sitä nyt ainakin yhdet uudet kesäjalkineet saa ostaa? Sitäpaitsi ♥:kin osti viime perjantaina itselleen yhdet. Joten nappasin kukkakengät matkaani ja lähdin kassan kautta kohti kokousta.

7,99 €, kiitos!

Kokous tuli kokousteltua, ja sen jälkeen hurautin tänne kotiokotio. Eihän kahdeksan olisi vielä liian myöhä ajaa Tampereelle, mutta ajattelin nyt tulla välillä tänne nukkumaan. Kun on se vähän tylsää, että ajaisi ensin kämpille, sitten melkein heti menisi nukkumaan, ja aamulla taas lähtisi samaan paikkaan. Aika kätevää siis, että työpaikkani on lähellä iskän ja äitin kotia :P

Mutta moikka nyt ja hyvät yöt!

torstai 3. toukokuuta 2012

Oikean vapun olot

Moi. Ajattelin tulla kertomaan, että millaiseen vappuun päädyin. Että vietinkö työväen juhlaa verhot kiinni peiton alla vai riekuinko menemään. Ja vähän ehkä esittelemään vapunpäivän vaatteitani.

No. Vappuaatto meni ihan rauhallisissa merkeissä, kun ♥ kerta oli illalla töissä. Kirjoitin kirjeen Tiinalle ja katselin ainakin jotakin Ikea-dokumenttia telkkarista. Ja taisin mennä ihan tavalliseen aikaan (eli joskus kymmenen maissa) nukkumaan.


Vapunpäivänä ei myöskään ollut kiire nousta, vaan loikoiltiin huolella ainakin kymmeneen. Aamupalaksi syötiin munia, pekonia (hyyyyi kuinka rasvaista) ja sämpylää omenasiiderijuoman (sitä isossa pullossa olevaa, 0,7-prosenttista) kera. Puolen päivän maissa ryhdyttiin munkkihommiin.



Käyteltiin sitä uutta keittiömasiinaa, tehtiin 2,5 desin pullataikina ja pyöräytettiin se munkeiksi. Tuli ihan ok-hyviä, mutta taisi mennä vähän liikaa jauhoja, kun jäähtyneinä munkit olivat vähän kumimaisia. :c No mutta, eipä niitä silti jäänyt mihinkään lojumaan, vaan kaikki tuli syötyä.


hoho, pörröpäät

Munkinmaisteluiden jälkeen oli suihkun ja vaatteidenvaihdon vuoro, ja lähdettiin vähän ulos. Ajateltiin, että olisi kiva pyörähtää vähän keskustassa katsomassa ihmisiä ja kiertämässä vapputoria. Etenkin kun oli NIIN IHANA ILMA!!! Paljon oli ihmisiä liikkeellä ja väki vaikutti iloiselta. Törmättiin Hanskiin ja hänen poikaystäväänsä, ostettiin yhdestä lukuisista lakukojuista metrilakua ja siirryttiin terassille.


Terasseillakin näytti olevan aika tungosta, mutta mahduttiin silti ihan hyvin istuskelemaan juoman ääreen. Minä ostin jonkun Muumi-nimisen drinkin, kun ajattelin että ehkä se maistuu siltä limpparilta. Oli vähän pettymys, kun Muumi maistuikin lähinnä light-mansikka-mehulta. Yh. Onneksi kotona oli odottamassa tortilla-aineet, niin sai jotakin hyvänmakuista makua jälkimauksi. :D


Joten kotona kokkailtiin tortillajuttuja ja hotkastiin ruuat napoihimme. Eipä me sitten muuta ihmeellistä taidettu tehdä, tosin ♥ oli paljon puhelimessa, kun tyypit soitteli sille synttärionnittelupuheluita. Sillä aikaa minulla oli hyvä sauma räpsiä vappuasukuvia. (:


takki - (Josefssons) kirppikseltä
laukku - kirppikseltä
kengät - Euromarketista


Joulunpunainen ei ehkä ole paras mahdollinen vappuväri, mutta halusin laittaa mekon päälleni. Eikös vanhoihin perinteisiin kuulu, että vappuna pukeudutaan kesämekkoon, oli sitten aurinkoinen päivä tai satoi räntää? Ja halusin myös käyttää tuota uutta laukkua, enkä oikein osannut mallata sitä minkään muun mekon kanssa, joten valkkasin sitten tämän punaisen. Olen ostanut sen joskus 8 eurolla työmekoksi, eli lähinnä konfisjumalanpalveluksia silmälläpitäen. Samoin kengät on ostettu alunperin rippijuhlatyökengiksi.

 kaulakoru -  peräkonttikirppis
aurinkolasit - Milleri
vyö - KappAhl


Kyllä kai tuo punainen loppujen lopuksi ihan kivasti passasi vappuunkin. Tykkäsin sen ja noiden ruskeiden asusteiden yhdistelmästä, tuli ehkä vähän sellinen inkkarifiilis. Etenkin kun tuossa laukussa on tuollainen hapsutupsu. Ainakin minulla oli musiikkiin sopiva vaatetus, sillä Keskustorilla oli jotakin niitä (perulaisia?) inkkareita soittamassa/laulamassa/tanssimassa. Haha ja tykästyin tähän asuun niin paljon, että olen pukenut sen nyt kahtena päivänä töihinkin. Tosin töissä mekon kanssa on ollut ne (vappuaattoasun) harmaat farkkuleggingsit ja villatakki. Sekin on kiva yhdistelmä!