maanantai 9. tammikuuta 2012

Vuoden ekat kirppistelyt

Launtaina käytiin ♥:n kanssa Nekalan Salsa-kirppiksellä katsomassa, löytyisikö sieltä jotakin. Ja ihan vaan ajelemassa. Loppujen lopuksi katseleminen muuttui ostosteluksi, ja käytin kaikki (käteisen) rahani kyseisessä puljussa. :D

Ensimmäisesnä ostoskäsivarsilleni (vrt. ostoskärryt) päätyi jotakin sisustuksellista. Löysin kivan väriset verhot hintaan 4 euroa. Hmm tai 2 euroa kappale, jostain syystä myjä oli hinnoitellut ne yksittäin. ö_O En saanut verhoista hyvää kuvaa, mutta ne on sopivan viininpunaista, läpinäkyvähköä kangasta (sellaista vähän karhemman puoleista, ei mitään voileeta) ja muodoltaan ihan simppelit, suorat sivuverhot. Tuossa vaiheessa kyttäyksessä oli yksi kiva kämppä, jonka väritykseen verhot sopisivat, mutta todennäköisesti pitäisin niitä missä kämpässä vain, koska haaveilen ruskean- ja viininpunaisen yhdistelmästä sisustuksessa.

Suurin osa ostoksistani oli sitten cd- ja dvd-tallenteita. Tai no cd:t (joku afrikkalainen umtsaumtsalevy ja gospelmusakokoelma) oli tavallaan ♥:n ostoksia, mutta tällä kertaa minä toimin maksumiehenä. Itselleni löysin kaksi hauskaa töllättävää. Noriko-show-dvd oli vaan euron, niin ajattelin tsekata, oliko se niin muksa kuin muistin. Hauska oli, katsottiin sitä eilen ♥:n kanssa, ja naurettiin mahat kippurassa hölmistyneille julkkiksille, jotka joutuivat Norikon huijaamiksi.

Toista dvd:tä olenkin metsästänyt jo kauan. En ole oikeastaan törmännyt Bridget Jonesin kakkososaan kovin montaa kertaa, mutta jos olen, en ole raaskinut ostaa sitä. Nyt ostaa päräytin neljällä eurolla. Yleensä ostan max kolmen euron leffoja kirppikseltä, mutta nyt tein poikkeuksen, koska olen haaveillut tästä niin kauan. (Ihan kuin tuo olisikin joku hurja erotus -.-)

Lopuksi lisäsin ostosläjään vielä söpöisen tarra-arkin, koska tarroja ei ole koskaan liikaa. (Eihän?) En tiedä vielä, mihin skräppäilyihin noita tarroja käytän, mutta varmasti johonkin. Arkki kustansi euron, ja kun myöhemmin tarkastelin pakkausta kämpillä, huomasin että Tiimarin hinta on ollut neljä euroa. Huh, enpä olisi itse laittanut niin montaa rahaa noihin.

Kirppikseltä mentiin vielä tien toiselle puolelle Löytöliiteriin. Siellä oli melkein kaikki tuotteet puoleen hintaan, ja vähän harmitti, kun ei tiedetty vielä, miten meidän asuntohakemukselle käy. Ei uskallettu siis ostaa mitään sisustusjuttuja, vaan päädyttiin ostamaan muovia. Eli ihan tavallisia keittiöjuttuja, joita joka tapauksessa tarvittaisiin. Mukaan lähti leikkuulauta ja lävikkö. Itselleni ostin vielä kaneliomenan tuoksuisen kynttilän.

Ei kommentteja: