maanantai 2. tammikuuta 2012

Uutta vuotta


Moi. Uusi vuosi (2012, outo numero!) on ollut tähän mennessä ihan mukaisa: vuoden vaihteen juhlimisen jälkeen vaan löhöiltiin ♥:n kanssa pyjamaisissa. Eikä se aattokaan ollut kovinkaan riekkumista, syötiin sipsiä ja dippiä, käytiin vähän keskustassa pyörimässä. Missattiin suurensuuri ilotulitus väärinkäsityksien takia, mutta kuultiin sentään kun joku trumpetisti soitti Juumaalaa oo-ompi lii-innaamme.

Tänään oli vähän aktiivisempaa. Tosin aluksi oli vähän liiankin aktiivista, kun liikkeelle lähteissä toinen meistä jätti avaimet (kämpän ja auton-) sisälle. Oltiin menossa katsomaan yhtä kämppää, ja lähdettiin jopa ajoissa. Tällä kertaa ajoissa lähteminen ei kuitenkaan auttanut, kun matkanteko tyssäsi rappukäytävään. -.- Onneksi ♥ sai kuitenkin soiteltua meille auton vara-avaimen, ja sisällekin päästäisiin iltasella. Kämpän katsominen nyt silti sitten jäi.

Oltiin menossa toiseenkin näyttöön, sitä ennen hengailtiin Hervannan Duossa, mussutettiin vähän vohvelia Cafe Olohuoneessa. Siitä suunnatiin katsomaan sitä toista kämppää, mutta en tykännyt sen keittiöstä. Sitten vielä kolmatta kämppää kyttäämään. Kolmannen vika oli hienoinen pienuus. Ei oltaisi mahduttu sinne kaiken kamamme kanssa.

Minun teki mieli jotakin hyvää, joten mentiin vielä Sittariin. Matkan varrella oli myös Vapaa valinta, joka käytiin tsekkaamassa. Onneksi käytiin, sillä tehtiin vallan hyviä aleostoksia. Löydettiin Nigerian tuliaisiksi vaikka mitä vaatteita, joiden kappalehinnat olivat korkeintaan kolme euroa. Itse ostin joitain alusvaatteita ja veljelle alle kahden euron farkut. :o

Muuten ei ole tullut vielä aleshoppailtua. Eipä minun ole tehnyt kovin paljoa mielikään, kun en oikein sallisi itselleni mitään osteluja. Aleostokset ovat tainneet rajoittua nyt Tiimarin joulukoristeisiin (kultapunosta kissojen tuhoamien tilalle, ja vähän tuliaiskoristeita) ja H&M:n korvaläpäsiin. Jotka olivat alennettu hurjat 95 senttiä, eli maksoivat kolme euroa. Korvaläpät olivat oikeastikin aleostoslistallani, kun en ole sellaisia normaalihinnoilla raaskinut ostaa. Tai no ehkä nuo henkkamaukan läpyskät olisin raaskinut, jos olisin tavannut ne aiemmin.

Ää onpa nyt sekavaa töktöktekstiä. Huomenna ehkä pyörähdetään Ideaparkissa, jos sää ei ole niin paha kuin tänään. Ja sepustukset on parasta lopettaa nyt, ennen kuin niistä menee täysin tolkku. Moro!

4 kommenttia:

tAru kirjoitti...

Ooot söpö.

Ja ... vuos vaihtu onneks paremmissa mielissä, vaikka vähän olikin itkua. Mut ihanaa, kun soitit.

Pian nähään. <3

hasers

Paola kirjoitti...

Itte oot. ^^* Mut kiitti.

Onneks oli kivat vaihtumishetket, ja jeeee kohta pääsee reissaamaan sun tykö. On muuten työviikko se viikko sitte. :o

iituliina kirjoitti...

Samin iskä päräytteli uutena vuotena kanssa vähän torvisoitteluita!

Paola kirjoitti...

vähänks kivaa!