maanantai 20. kesäkuuta 2011

Oikein muksa perjantai

Perjantai lähti verkkaisesti käyntiin, kun loikoiltiin pitkään siskon pedissä. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko lähteä liikenteeseen, sillä torstaisesta kauppareissustani huolimatta aamiaistarpeet olivat rajalliset. Lisäksi torstai-iltana oli sovittu vähän piknik-meininkiä, jota varten tarvittiin jotakin mussutuksia.

Kaupassa käynnin jälkeen nautimme kuningatarvohveleilta maistuvaa marjamysliä ja sitten ryhdyimme stailaamaan itseämme ja toisiamme. Päädyimme samis-asuihin, sillä molempien yläosat olivat samaa raidallista kangasta. Siskolla oli tyttömäinen mekko, minulla siskon kaapista lainattu lörttöpaita. (Ja HETKINEN! Takuulla oltiin kyllä pukeuduttu ennen kauppaan menoa, herran jestas sentään!!!)

paita - kokolapussa taisi lukea JC
pökät - edelleen Cellbes
maneeriposeeraus - mistä lie

korvis - siskon korukiposta

kaulakoru - väkerretty Indiskan joulu(!!)koristeesta

Päivällä odoteltiinkin sitten vierasta saapuvaksi. Torstai-iltana oltiin sovittu Hanskiskin kanssa, että menisimme piknikille Pyynikille. Siskon nuhaolo (hahah ja minun laiskuuteni) esitti kuitenkin vastalauseen, joten päätimme jäädä kämpille hengailemaan ja kenties vähän piknikkeilemään. Eväinä meillä oli Hanskin tuomia Fanipaloja, ihan tavallisia sipsejä ja muhkuhyvää mango-omena rahkaa! Kotoa rahtaamani rahkapurkki sai seurakseen kermavaahtoa, mango-Pilttiä, sokeria ja omenoita. Annoksien huipulle nyppäistiin ruukusta sitruunamelissaa. Ihhistä!

(H-K:n kuva)

Muutama tuntia vierähti oikein rattoisasti jutellen ja mussuttaen, nauraen ja valokuvaillen. En ole aiemmin viettänyt H-K:n kanssa aikaa muuta kuin harkoissa, joten oli tosi kiva vaihteeksi nähdä muissa merkeissä. Eikä haitannut yhtään, että tässä kolmen tytön hengailuporukassa ikähaarukka oli 17 - 23. Joko se nuorin on henkisesti aikuistunut, tai se vanhin edelleen sisäisesti teini. :DD


(Oli siskokin siellä)

Kun kello läheni kuutta, oli aika taas lähteä - ette ikinä arvaa - musiikkiopistolle. Meillä oli ylimääräiset harjoitukset seuraavan päivän keikkaa varten, sillä tanssit olivat jääneet harjoittelematta edellisillä kerroilla. Perjantaiset harjoitukset sujuivat hieman hysteerisissä merkeissä, ilmeisesti minä-sisko-h-k-yhdistelmä oli ehtinyt viettää liikaa aikaa keskenään. Saimme silti kerättyä itsemme ja kykenimme hoitamaan hommamme: minä soitin djembeä kepillä tai ilman, sisko rummutti dum dumeja ja H-K tanssi muiden tanssijoiden kanssa. Vaikka siskonkin tanssijalkaa alkoi vipattaa, oli silti parempi että hän pysytteli nuhansa kanssa rumpujen ääressä.

Harjoitusten jälkeen kömmittiin siskon kämpille ja kytättiin Public enemies -leffa. Vielä hieman yhteisöllistä Harry Potter -lukemista (molemmat lukivat HP:tä, tosin eri kirjaa) ja sen jälkeen olikin aika painua pehkuihin!

Ei kommentteja: