torstai 3. helmikuuta 2011

Kummajaisia

Neulomisinnostuksissani väsäsin joululahjaeläimien lisäksi vielä yhden pehmotyypin lahjapakettiin. Se on kuitenkin ollut hämärän peitossa tähän asti, sillä sain annettua lahjan vasta tiistaina, kun näin Nuusista kaupungilla.

Viimeisimpänä puikoilta pyörähti valmiiksi pitkäkorvainen, pastellivärinen, eriparisilmäinen kummajainen. Viime kesän lopussa tutustuin Nuusiksen rumiluspehmo-kokoelmaan, ja valitin niiden ällöttävän likaisesta väristä. Vaikka olinkin saanut melkein traumoja, kun minulle oli tuputettu yksi sellainen unikaveriksi, ajattelin kuitenkin yrittää ilahduttaa kaveria yhdellä uudella oliolla.

Hampaat voisivat olla vähän selkeämmät...

BÖÖ!!!

Sitten toiseen kummajaiseen. Olimme suunnitelleet Nuusiksen kanssa menevämme luonnontieteelliseen museoon, ja hiukan ennen kämpiltä lähtöä naureskelin asulleni, sillä mieleeni nousi kuva jostakin kansakoulun opettajasta, joka on luokkansa kanssa opintoretkellä museossa. En ajatellut pukeutumisvaiheessa vaatteiden olevan niin kansankynttilämäisiä, halusin vaan laittaa jotakin siistiä päälle.

(H&M:n) pusero - kirppis
toppi - Maxi makasiinit
hame - Löytötavaratalo
sukkikset - Seppälä
ja lisäksi vielä ruskea nahkalaukku


Ei me sitten Nuusiksen kanssa mentykään museoon, poikkesimme vain Ateneumin kirjakaupassa. Sitten pyörähdimme jollakin kirppiksellä ja suuntasimme thai-buffettiin syömään. Vatsat pinkeinä lyllersimme vielä kahvilaan jälkkärille, maistoin persikan makuista Italian soodaa. Aika nam.

(Besides the knitted animals, I made one more knitted Christmas present. The inspiration was from Nuusa's uglydolls which I met last summer. Though I didn't like them very much myself, I thought that Nuusa could be delighted if she would get one more as present. I couldn't post about this before, because I didn't see Nuusa until on Tuesday.

We were supposed to go to museum, and I looked like an old school teacher. In the end we just popped in to book shop, second hand shop and went eating thai food and dessert.)

2 kommenttia:

Annabel kirjoitti...

IIh, oon nimenny ötin Taaviksi ja se oli tosi iloinen saadessaan tavata muut mörrit!

Paola kirjoitti...

Paras nimi! "Kuka nyt Taavia pelkäisi?" (Yli aidan -leffasta)