keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ajotuntia odotellessa

Tänään heräsin aika aikaisin siihen nähden, että suunnitelmissa ei ollut mitään erityistä ahkeroimista tai muuta. Kun Kämppis lähti puurtamaan opinnäytetyönsä pariin, minä jäin kämpille pyörimään. Kävin keräämässä puhtaat pyykit kuivaushuoneesta ja laitoin ne jopa kaappiin, enkä jättänyt muovipussiin kaapin viereen. Lähinnä kaiketi siksi, että joku oli pöllinyt pussini, enkä siis tuonut vaatteita kämpille pussissa. o_O Nypin myös kuivat sukat telineestä ja paritin ne, sekä noukin alusvaatteet ritilältä ja viikkasin ne kaappiin. Sen jälkeen haukkasin aamupalaksi ruisleipää ja jugurttia, avasin koneen ja katsoin sähköpostit ja muut sekä mietin, mitä tänään laittaisin päälle.

toppi - KappAhl
housut - UFF

Päädyin samaan toppiin, joka minulla oli eilen illalla naapurin synttärikahvittelussa/raamiksessa. Jaksoin kuin jaksoinkin siis mennä onnittelemaan naapuria, mutta karaokeen en enää viitsinyt lähteä. Enimmäkseen sen takia, että ajattelin etten jaksa kävellä kaupunkiin ja takaisin, sillä olin juuri tullut autokoulusta pitkän matkan takaa. Kumma, miten olen joutunut harrastamaan liikuntaa nyt, kun aloitin autokoulun. :o :p No, kaupunkiin ja takaisin olisi kuitenkin päässyt autolla, mutta en enää jaksanut vaihtaa vaatteita. Ylläni olleet kuteet olivat nimittäin liian kesäiset ulos lähtemiseen. Joten tulin vain kämpille, juttelin kaverin kanssa mesessä ja painuin pehkuihin. I ♥ pehkut.

Tykkään kovasti kesällä ostamanni topin takaosasta. Joka kaiketi onkin tarkoituksella tämän vaatteen juttu. Omistan saman topin myös valkoisena, mutta sitä en ole vielä käyttänyt kertaakaan. Tätä vihreää tuli sen sijaan käytettyä loppukesästä aika paljonkin, mutta nyt se oli jäänyt unholaan. Kunnes eilen vahingossa löysin sen haaremihousujeni pariksi.

Mahdan olla järjiltäni, kun lataan nettiin suuren kuvan takamuksestani. :oo Huomasin vain asukuvia katsellessani, että tässä kuvassa näkyy ihan kivasti sammareitteni taskujen kuvio. Jase siitä. (:

huppari - Stadium

Koska syksysää ei kaikessa aurinkoisuudessaan ole mikään lämmin (paitsi että huoneessani on aivan kamalan kuuma, kun aurinko paistaa ikkunasta, on pakko pitää räppänää auki), takin ja topin väliin on pakko pukea jotakin lämmikettä. Välipukeuduin Stadiumin huppariin, jonka ostin kesällä Haaparannan reissulta. Hupparin kanssa samaan satsiin kuului kivat olopöksyt, molemmat vaatekappaleet ovat söpöä veluuria. Vai velourko se on. Ja hähähää, hämäsin! Jopa itseäni. Hupparissa ei olekaan huppua lainkaan, näin ollen sitä tulisi kenties nimittää svetariksi tai college-takiksi. Hupun sijaan tässä mukavuustakissa on vallan ihana korkea kaulus. Huppari on silti niin paljon helpompi (!?) sana, joten aion kutsua tätä vaatetta jatkossakin (huputtomaksi) huppariksi.

korvikset - Tamaris/Mekka/joku sellanen
kaulakoru - kaverilta

Korvissani killuvat niin ikään Tornion/Haaparannan -reissulta ostamani korut. Afrikkalaishenkiset korvikset ovat peräisin kenkäkaupasta, jonka nimeä en oikeastaan muista. Tai siis en ole ihan varma, mikä on kaupan nimeä ja mikä kenkämerkkiä. Joka tapauksessa, killuttimet ovat Rajalla-ostoskeskuksesta, samanlaisesta kaupasta, mikä on Ideaparkissakin. Korviksia ostaessani yllätin itseni ja ostin jotakin normaalihintaista. Korvikset ovat myös melko hintavat siihen nähden, että ne ovat minun ostamani; taisivat maksaa 5,90 tai 6,90. Mutta ne ovat niin ihanat.

Kaulaani sen sijaan laitoin jotakin oikeasti afrikkalaista. Toissa viikolla sain kaveriltani paketin, joka sisälsi monta kaulakorua ja korvisparia. Kaveri oli päättänyt päästä eroon turhasta tavarasta ja sysäsi korut sitten minulle. Ihan kuin se haittaisi, päin vastoin! Osa koruista oli tosi kivoja, osa kaipaa jonkinlaista tuunausta. Korut ovat alunperin kotoisin Nigeriasta, josta kaverin luokkakaveri on ne tuonut. Valitsin tänään kaulaani paketin kivoimman kaulakorun, jossa on ruskeiden ja mustien helmien lisäksi kivoja kuviollisia helmiä.

Hahahaa ja viimeiseksi kuva, joka kaivannee hieman selitystä. Meikkaillessani huomasin yhtäkkiä, että näytin "kampauksessani" aivan samalta, miltä näytän eräässä aiemmin otetussa valokuvassa. Ja aiemmin tarkoittaa tässä yhteydessä noin vuotta -92 tai -93. Kotona on albumissa kuva kerhokaverini synttäreiltä, jonne kuulemma olin väkisin halunnut laittaa sekä ponihännän että hiuspannan. Kampaus oli sitten loppujen lopuksi jotakin näin kaunista. Sattumoisin näytän kasvoiltanikin samalta, mitä niissä synttärikuvissa. Pakko etsiä niitä käsiini sitten, kun seuraavan kerran olen kotona. :DD

Vielä on noin tunti tehokasta peliaikaa, ennen kuin lähden taivaltamaan keskustaan ajotuntia varten. Jostain syystä minua jännittää nyt enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Olen silti ihan innoissani ajotunnista, ei siinä. Tunnin jälkeen lähden S:n kanssa Mikkeliin, kyseessä on siis operaatio Linssien vaihto. Ennen lähtöön valmistautumista voisin hiukan kutoa sekä haukata vaikka banaanin. Moikka nyt!

2 kommenttia:

tAru kirjoitti...

tykkään sun niskasta ja muutenki oot tosi jees.

kamalaa, sit joskus ku miäki osaan ajaa autoa ni voidaan ajaa kilpaa. mut ei liian lujaa, sopivasti vaan.!

Paola kirjoitti...

ihanaa että oon tosi jees. (:

tai sitten mennään ajamaan carting-kilpaa, missä ei ees tarvii ajokorttia!

acketird