maanantai 20. syyskuuta 2010

Soppaa ja sämpylää

Eilen kokkailin syksysistä ruokaa, kokeilin nimittäin tehdä sipulikeittoa, jonka ohje osui jossakin netin kiemuroissa silmääni. Tosin oli ehkä aika uskaliasta kokeilla jotakin uutta keitosta, sillä edellisenä päivänä kokkauskokeiluni menivät totaalisesti penkin alle; tonnikalakastikkeesta tuli käsittämättömän pahaa ja illalla leipomastani piirakasta melkoisen outoa. Päätin kuitenkin rohkaistua ja yrittää vielä kerran jotakin uutta.

Sipulikeitto
1 sipuli
1 valkosipuli
öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
~litra vettä
kasvisliemikuutio
mustapippuria
1 dl ruokakermaa

Kuullottele mahdollisimman pieneksi silputut sipulit öljyssä. (Lähikaupassa oli jotain jänniä valkosipuleita, jotka eivät olleet jakaantuneet kynsiksi, vaan ne muistuttivat aika paljon tavallista sipulia. Sellaista oli kätevä raastaa pieneksi.) Lisää vehnäjauhot, kiehuttele niitä jonkin aikaa sipulien kanssa. Kaada joukkoon vettä ja lisää kasvisliemikuutio ja mustapippuria. Keitä parikymmentä minuuttia, lisää loppuvaiheessa ruokakerma. Jokin sulatejuusto toisi keittoon varmasti paksuutta, mutta jos sellaista käyttää, kannattaa varmaan vähentää suolan määrää laittamalla vain puolikas liemikuutio.


Syksyisen sipulisopan kanssa sopivat sämpylät, jotka leivoin aiemmin päivällä. En ollut pitkään aikaan leiponut sämpylöitä, enkä muistanutkaan, kuinka kivaa ja nopeaa se on. Pitäisi kenties saada useammin aikaiseksi.

Sämpylät tein ihan vain jauhopussin kyljen ohjeesta, ilman mitään kummempia kikkailuita. Aika kivan tuoksun ne silti saivat aikaan pikku kämppäämme. (:

Ei kommentteja: