torstai 8. heinäkuuta 2010

Ranskalaisia

viivoja siis.

-eilen oli työpäivä; virsiseurat ja notski-ilta Hietasaaressa. Oli jotenkin vetämätön olo ja taisin olla poissaoleva. Pidin hartauden, sitä kehuttiin.

-eilen illalla löysin vasemmasta olkapäästäni omituisen muotoisen palamisjäljen. En tajua milloin se on muka tullut, koska eilen vaatteeni olivat ihan kunnolla peittävät (eikä aurinkokaan paistanut ihan himona). Ja olisin kai huomannut sen jo aiemmin, jos se tuli vaikka uimareissulla? Ilmeisesti en.

- tänäänkin oli työpäivä. Kävin vain palauttamassa levyjä ja lähettämässä leiripäivärahahakemuksen sisäisessä postissa eteenpäin. Olisi ehkä kätevää, jos oikeasti pitäisi raahautua jonnekin toimistolle tekemään jotakin. Ehkä saisin jotakin aikaiseksi. Tämä päivä meni lähinnä torkkuessa. :/

- ujutin mielessäni sallituksi ostokseksi vielä yhden vaatteen: käppäillessäni kauppaan Ginan raitatunika ylläni, tajusin kuinka ihana se on. Tuollaisia ihanuuksia voisi omistaa toisenkin kappaleen, tietenkin eri värisen. Mutta sen saa ostaa vasta Gina Tricot'n alen loppurysäyksestä. (:

- minulla on ikävä.

- mansikat tuoksuvat ihanilta mutta kirsikat maistuvat paljon paremmilta.

- yllätin itseni ja kaikki muutkin ostamalla jo toisen pullollisen LIGHT mehutiivistettä. Fun lightin persikka-passionin loputtua päätin kokeilla Pirkan sitruunalimeä.

- tänään söin ruoaksi juustogrillitassuja salaatin, tomaatin ja ananasmurskan kera. (jälkkäriksi rukiista pähkinäjugurttia^^)

(vähän sumee kuva)

2 kommenttia:

tAru kirjoitti...

. kivapäivä ja kivat viivat.

mulla on tänää ollu jännä päivä, mut en osaa jotenki kirjottaa sitä blogiin. ehkä yritän vielä enemmän, kun kuitenki haluisin kirjottaa. huoh.

ps. miäki jotenki ikävöin.

lingu

Paola kirjoitti...

oon varma että osaat. tietty osaat.

ovelym