maanantai 31. toukokuuta 2010

On sillä suunta tuonne pohjoiseen

Tänään olen tainnut käyttää suurimman osan hereilläoloajastani matkustamiseen. Juna Toijalasta lähti Oulua kohti puoli kahdeltatoista. Istuin junassa suunnilleen kuusi ja puoli tuntia, joten onnekseni olin pukeutunut mukavaan asuun.

farkut - Lindex
T-paita - JC
jakku - Josefssons
laukku - äitin vanha
aurinkolasit - Budapest


Olen kyllä hirmu tyytyväinen alkuvuonna ostamiini farkkuihin, ne ovat ihan huiput! Pelästyin toden teolla, kun maanantaina en meinannut löytää niitä mistään. Jotenkin huoneeni vaan on niin kaaos ja taidan omistaa liikaa vaatteita, niin housut olivat pyykin jälkeen joutuneet outoon paikkaan. En ollut pitkään aikaan käyttänyt farkkuja, kun edellisviikolla pukeuduin lähinnä hameeseen ja/tai leggingseihin, kun oli niin kivaa ilmaa.

Jakku on joku tosi vanha, joskus Josefssonsin alesta tilattu. Se jäi kaappiin roikkumaan moneksi ajaksi, kunnes viime kesänä aloin käyttää sitä punaisen mekkoni kanssa konfirmaatioissa. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö koittaa värjätä takki toisen väriseksi, jos se eksyisi ylle useammin. Tänään puin jakun päälleni siksi, että en halunnut tunkea sitä laukkuun ryttäytymään. Hmph käärinpä kuitenkin hihat. Mielestäni tämä jakku teki tavallisesta farkut ja t-paita -yhdistelmästä tosi kivan. Voisin ruveta käyttämään tätä takkia enemmänkin.

Kivanvihreä (=hmm ehkä jotakin herneen- ja mintunvihreän väliltä) t-paita on ostettu Ideaparkin JC:stä. Yleensä en edes käy kyseisessä kaupassa, mutta viime kesän reissulla S kaiketi halusi poiketa siellä. Oli 3 kpl/10 € -tarjous, eikä tyttöjen/naisten laareista löytynyt mitään sopivaa. Ostin sitten miesten t-paidan, ihastuin kuplavolkkaripainatukseen. ♥

Musta laukku on kaiketi melkein vintagea. :D Äitini on saanut laukun "lapsenlikkapalkkaa" joskus 70-luvulla (kai). Se lojui pitkään eteisessä pölyttymässä ja oli kenties melkein kaatopaikalle menossa, mutta viime kesänä katsoin sitä erilaisin silmin. Olin aiemmin ajatellut laukkua kamalan mummomaisena, mutta kesäloman lopussa se näyttikin yhtäkkiä vallan ihanalta! Puhdistin laukkuparan ja siitä lähtien olen käyttänyt sitä todella paljon.

Jakun rintapielessä keikkuu valkoinen ruusu, joka on peräisin kirppikseltä. Ostin ruusuja oikein monin kappalein viime vuoden maaliskuussa, kun etsin materiaalia Prinsessa Ruusunen -näytelmän pukuihin. Taisin ostaa kolme pinkkiä, kaksi valkoista ja yhden mustan ruusun. Pinkit ja toinen valkoisista päätyivät teatteripuvustukseen, mustan ja toisen valkoisen pidin itselläni. Musta versio sopii tosi kivasti mustavalkoisen raitapaitani kanssa, jonakin menneenä viikonloppuna pukeuduin hiukan pariislaisvaikutteisesti (?).

Korviksenrei'issä roikkuivat Kultajousesta (tms) ostetut ketjukorvikset, joita jossain vaiheessa pidin ihan jatkuvasti, mutta jotka kuitenkin ovat lojuneet toimettomina jo jonkin aikaa. Ostaessani nämä korvikset minulla oli vain yhden reiät, mutta nyt kun niitä on siunaantunut kaksi lisää, näitä killuttimia on kivempi pitää. Ne voi pujotella jännästi, ja joskus voi laittaa vaikka helmiä joukkoon. (:

Helmiä oli tänään ranteessa. Kaksi rukoushelminauhaa, jotka tein viime kesänä leireillä. Tykkään periaatteessa rukoushelmien ideasta, että jokaisella helmellä on jokin oma tarkoituksensa, mutta täytyy kyllä myöntää että minulla nuo on jäänyt lähinnä koruiksi. Vaikka toisaalta, onhan jo se, että pitää tuollaista ranteessaan, jonkinlainen symboli...

Oikeassa etusormessani oli lempisormukseni. Olen maininnut sen aiemminkin, mutta nyt sain laitettua siitä kuvan. Sormus on tehty lusikan varresta, siis kierrätystä! Siskoni taiteili kirpputorilta ostetusta lusikasta minulle korun viime syksynä. ♥

Junamatkasta ei juurikaan ole kerrottavaa. Ei myöskään Oulusta vielä. Sen sijaan listaan nopeasti viime viikon tapahtumat, kun elin koko ajan viikonloppua:

*Maanantaina juhlittiin siis yhden luokkakaverin valmistumista. Ranta ja ihmiset ja tunnelma saivat olon tuntumaan ihan perjantailta.
*Tiistai oli aikamoisen turha päivä, se meni ohi pakatessa ja matkustaessa. Jätin Pieksämäen taakseni ja menin kotiinkotiin Kylmikselle.
*En viipynyt kauaa Kylmäkoskella, vaan keskiviikkona menin Helsinkiin katsomaan poikaystävää. Koska hän kämppäilee kaveriensa nurkissa, minä yövyin entisen luokkakaverin luona Vantaalla.
*Torstaina oli epäsuunniteltu suunnitelma käydä tädin luona kylässä, mutta Kehäkolmosen ruuhkaisuuden takia se jäi toteuttamatta. Sen sijaan hengasin poikaystävän kanssa toisen päivän ja lähdin illalla takaisin kotiin.
*Perjantaina kävin hakemassa uuden sim-kortin nettitikkuun, kun edellinen oli palanut (?!?!?!?). Shoppailin uuden päiväkirjan ja prinsessatarroja. Illalla oli extempore-reissu Tampereelle, kun lähdin siskon ja veljen kanssa rumputreeneihin.
*Lauantaina oli siskon viimeinen kevätjuhla, valmistujaiset. Koko perhe oli mukana, kun sisko sai koru- ja metallituotevalmistuksen artesaanin paperit. Iltapäivällä kävin kirkossa laulamassa Nuoren seurakunnan veisuja, kun nuorisotyöntekijä piti 50-vuotisjuhlansa sellaisissa merkeissä. Illalla näin yläasteaikaisia tuttuja, kun oli luokkakokous Tampereella.
*Sunnuntaina olivat vasta siskon juhlallisuudet sukulaisille. Syötiin voileipä- ja täytekakkua ja juteltiin vieraiden kanssa. Sisko, veli ja minä esitimme pari biisiä. Kitaraa, djembeä ja munamaracaa. :D Illalla oli seurakuntatalolla israelilaisvaikutteinen Kansan messu, jossa kävimme äidin kanssa.

2 kommenttia:

dekanye kirjoitti...

i really love this..... keep it up......

Paola kirjoitti...

omg my bf is lesbian! :p