sunnuntai 23. elokuuta 2009

Epä-raportti Kirkkiksiltä

Olen oppinut psykologian opinnoissani - ja tätä en varmaan koskaan unohda - että ihminen on psyko-fyysis-psyykkinen kokonaisuus. Kai tuo on jonkinlainen psykologian pyhä kolminaisuus. Eilen minä olin retkellä siihen toiseen Pyhään Kolminaisuuteen liittyvässä tapahtumassa. Eli koululta starttasi bussi kello 07:30 kohti Jyväskylää, Kirkkopäiville. Tänään, kun aloin kirjoittaa päivästä raporttia opettajalle, huomasin että koin retkellä jotakin jokaiseen psykologian pyhään kolminaisuuteen liittyvää.

Tietenkin on helppo ymmärtää, mitä retki merkitsi sosiaaliselle osalle minua. Toki ihmiset tapaavat Kirkkopäivillä tuttujaan, sillä eri puolilla Suomea asuvat entiset opsikelu- ja työtoverit kokoontuvat samaan tapahtumaan. Minä en kuitenkaan tavannut kovin montaa tuttuani. Oli silti mukavaa kierrellä tilaisuuksissa koulukavereiden kanssa, sillä esimerkiksi kesän alussa olleilla Lähetysjuhlilla aika kului suurelta osin töiden merkeissä, ja siellä oli seurana rippikoululaiset ja silloiset työkaverit. Eikä se tietenkään ole sama. Omien kavereiden kanssa on toki rennompaa, ja rentous oli kieltämättä tervetullutta näin koulun alun kynnyksellä.

Vaikka en tavannutkaan liutaa seurakuntatuttuja, olivat ne muutamat kohtaamiset miellyttäviä. Oli myös ihanaa viettää aikaa sellaisen opiskelukaverin kanssa, jonka kanssa en aiemmin ole ollut paljoa tekemisissä, mutta jonka kanssa minulla on aika paljon yhteistä. Oli kiva tutustua enemmän ja käydä sellaisissa tilaisuuksissa, josta molemmat pidimme kovasti. Sen lisäksi sosiaalisuutta oli kaiketi sekin, että osan päivästä kuljin yksinäni. Se sopi minulle, oli mukava viipillä yksinään ihmisvilinän keskellä. Voisin sanoa, että Kirkkopäiväpäivä oli varsin onnistunut jo pelkästään sosiaalisesti, mikä yksinäänkin olisi melkein riittänyt saamaan minut tyytyväiseksi.

Vaikka enosallistunutkaan Kirkkopäivien parkour- tai liturgiset tanssit -pajoihin, löytyi retkestä myös se "fyysinen ulottuvuus". Ensinnäkin oli vallan ihana ilma, aurinko lämmmitti iloisesti ja suloisesti juhlakansaa. Siitä huolimatta koin kuitenkin päivän aikana useamman kerran kylmänväreitä. Se ei ollut silti huono juttu, päin vastoin. Väristykset nimittäin johtuivat jonkun tai joidenkuiden laulamisesta. Kävin päivän aikana muutamassa musiikkitilaisuudessa, ja jokaisessa niistä oli hyviä esiintyjiä, joiden ansiosta läpi kehon juoksi niitä hyviä vilunväristyksiä. Onhan musiikkikin kaikin aistein koettavaa, eilen sen sai taas huomata.

Kirkkopäiväretkellä oli tietenkin myös (eikä vähiten) psyykkistä painoarvoa. Ensinnäkin oli hyvä, että meitä kehotettiin viipyilemään ohjelman paljouden lomassa. Se oli hyvä neuvo, sillä ilman sitä päivä olisi saattanut kulua pakon omaisesti suorittaen, olihan kyseessä tavallaan koulupäivä ja koko ajan oli tiedossa, että retkestä pitäisi kirjoittaa raportti. Valitsin ohjelmasta neljä juttua, jossa kävin. Aamulla olin kuuntelemassa keskustelua luterilaisen kirkon lopusta (kysymysmerkillä), joka oli ihan mielenkiintoinen. Kaikista puhujista en pitänyt, joten välillä keskittyminen hieman herpaantui. Niissäkin hetkissä (ainakin hetkittäin) pysyin silti aiheessa, kun vieruskaverin kanssa supisimme menneen kesän monikulttuurisista kohtaamisista kesätöissä.

Muuten halusin keskittyä hoitamaan omaa spiritualiteettiani (en nyt sitten tiedä, onko tuo vaan ammattislangia vai ei, mutta olkoon), sillä sehän on tärkeää niin opiskelu- kuin työympyröissäkin. Hakeuduin siis loppupäiväksi musiikkijuttuihin. Pidin kovasti Liekki palaa -musikaalista, ihastelin näyttelijöiden energiaa ja lauluääniä. Musikaali myös liittyi siihen, mitä olen kesän alusta asti miettinyt. Lähetystyöhön lähtemiseen. Lähetystyörattaat alkoivat taas raksuttaa päässäni musikaalin ansiosta ja ajtkoivat raksuttamista päivän mittaan.

Myös kaupungin kirkossa olleet negrospirituaali- ja Kanttorit lavalla -konsertit olivat upeita. Varsinkin illan päättävä musiikkipläjäys, joka koostui Ruamjai-kuoron esityksestä ja Jyväskylän kanttorien säestämistä yhdessä laulettavista virsistä, oli mahtava ja osui sydämeen ja tunteisiin ja mihin kaikkialle. Kuoron heleät äänet saivat aikaan niitä väristyksiä ja sitä sellaista ilmiötä, että kun kappale loppui, yleisö on aivan hiljaa, ennen kuin tajuavat alkaa taputtaa. Ihanaa. Katselin myös silmät pyöreinä - ja kovin kiinnostuneena - soittimia, joita en ole koskaan nähnyt soitettavan tai joita en ole koskaan edes nähnyt. Nautin suuresti eri maiden musiikista koostuvasta kattauksesta ja siitä että oli hyvä olla. Niin, että oli pakko välillä nauraa.

Se ns. viipyily antoi aikaa myös omalle musisoinnille. Yhden koulukaverin kanssa pysähdyimme nurmikolle ilta-aurinkoon. Ruukkurumpu ja laulaminen oli rauhallista, siinä oli kyse siitä toisesta Pyhästä Kolminaisuudesta. Kyse Kirkkopäivien perustasta. Onnistunut retki.











PS ja tykkäsin asusta, joka minulla oli ylläni eilen.

Ei kommentteja: